6. helmikuuta 2013

Ennelä Lilyssä

Ilmoitusluontoinen asia: päätin jatkaa Tämä on Enne-blogin kirjoittelua Lilyn puolella. Toisin sanoen: same shit, different package. Tervetuloa urkkimaan!

Tämä on Enne Lilyssä

11. syyskuuta 2012

So long

Kuten näkyy, hiljaisuutta on pidellyt. Alunperin liikunta- ja hyvinvointiblogiksi perustettu Treenikassi ei nimenvaihdoksenkaan myötä oikein löytänyt funktiota pääni sisällä. Aiheet kiinnostavat toki edelleen, mutta nykyään tuntuu, että netti pursuaa yli laitojen tietoa, kokemuksia ja blogeja ko. aiheista, eikä minulla ole niihin juurikaan lisättävää. Mielummin luen muiden ajatuksella, taidolla ja syventymisellä tehtyjä juttuja.

Tämä on Enne -blogi hiljenee siis toistaiseksi. Minua se ei kuitenkaan hiljennä, vaan tuuliviiri kuin olen, ja samalla horoskooppimerkkini kaksosen lajityypillinen edustaja, mellastan jatkossa toisella tontilla Casa X-blogin parissa. Siellä jutut keskittyvät kepeämpiin sisustus/inspiraatio/lifestyle-aiheisiin.

Kiitos ja kumarrus lukijoilleni, ja tervetuloa jatkossa Casa Äxän puolelle!

25. heinäkuuta 2012

www.ARKI.com

Jo kolmantena aamuna askeleeni suuntautuivat kohti toimistoa, joten taitaa olla aika palauttaa myös loman ajaksi hiljentynyt blogi maailmankartalle. Ihan kreisin alkukesän jälkeen kaipaan simppeliä, rutiinien täyttämää ja hieman itseään toistavaa arkea enemmän kuin mitään. Viistoistakesäisen innolla (ja valitettavasti kolmekymppisen kisakunnolla) on paahdettu läpi useammat (hevi)festarit kuin teini-iässä yhteensä, vaihdettu lennossa Irlannin lonely planet Berliinin vastaavaan ja kärvistelty siinä ohessa pari viikkoa megaflunssassa (damn the irish weather!). On valvottu läpi yön Corkilaisessa salakapakassa keikkabussin feidattua, etsitty epätoivoisesti weeeceetä berliiniläiseltä hautausmaalta ja jäljitetty karannutta koiraa suomalaisessa kaatosateessa. (Koira löytyi seuraavana aamuna Viikin löytöeläintalosta). Kaikenlaista ja niin paljon että huhhuh. Lompakko on täynnä rispaantuneita festarilippuja ja boarding passeja, rahaa sieltä on turha tässä vaiheessa etsiä.

Olen onnellinen, kun saan täyttää pyykkikonetta ja ripustaa pyykit ulos narulle kuivumaan, tehdä ruokaa omassa keittiössä, nukkua omassa, pehmeässä sängyssä ja käydä lähikaupassa, jonka hyllyjen välissä osaan suunnistaa vaikka silmät kiinni. Kummasti sitä alkaa arvostamaan arkisia asioita siinä vaiheessa, kun tekee viikkotolkulla asioita toisin. Ei väärin, mutta eritavalla.

Salaa haaveilen jo vähän syksystä, kuten aina tähän aikaan heinäkuussa, siitäkin huolimatta että olen onnistuneesti välttänyt ne yksittäisetkin hellekelit, missä maailmankolkassa tahansa sitten olinkaan.

Ensimmäistä kertaa elämässäni lomalta töihin paluu ei ahdistanut yhtään, koska töissä on vaan ihan supermeininki ja -porukka. Eilen tulin takaisin kotiin mukanani muovikassillinen pomon pihamaalta poimittuja salaatteja, sipuleita, persiljaa ja porkkanoita. Ei kovin monella oo tällasta!

Ja tänään illalla uhmaan irlantilaista keuhkotautia, ja menen salille haistelemaan tunnelmaa. Sitä ennen ajattelin käydä ostamassa auton.

Mitäs teille?



8. kesäkuuta 2012

Rappiolla

Viime kirjoituksen jälkeen ei ole tapahtunut kerrassaan mitään, mikä edes etäisesti liittyisi terveellisiin ja/tai liikunnallisiin elämäntapoihin. (Eiku hetkinen, kävinhän mä kerran salilla ja pari kertaa spurttaamassa mun uudella Vuokrapollella.) Rakas ystävä saapui Suomeen kyläilemään, ja viihteellä ollaan oltu Isosti. Kaksi iltaa putkeen Nosturissa, ja siihen päälle ilta, jolloin lähes pääsin Metallican keikalle. Lipuista huolimatta (tai ehkä juuri niistä johtuen) päädyimme keikan ajaksi Kurvin spugepuistoon juomaan pussikaljaa. Tarina pitkä, kesä lyhyt, ei siitä sen enempää. Ja toisaalta rakkaan ystävän näkeminen pitkästä aikaa on kyllä hyvinvointia parhaimmillaan, ja tuttavapiirin keikkakommenteista päätellen taisimme olla voittajia pysyttelemällä kaukana festarialueesta...

Viimeisen viikon aikana olen syönyt kaksi pizzaa, nepalilaista, kiinalaista, mexicolaista ja yhden kebablihiksen, kaikilla mausteilla. Jep, ei siitäkään sen enempää.

Eilen shokeerasin elimistöäni terveellisellä ruualla siinä määrin että pitää jakaa se myös teidän kanssa:

Uunilohta kevätsipuli-aurinkokuivattutomaatti-parmesan-kuorrutteella, voissa haudutettua kesäkurpitsaa parmesanilla ja oreganolla maustettuna sekä vihersalaattiam johon roiskin superfoodvarastoista chia-siemeniä.

Aijai, kyllä nyt kelpaa taas rillutella edessä oleva viikonloppu toisen kyläilemään saapuvan ystävän kanssa. (Sovimme pyhästi, että emme lähde baariin, vaan parannamme maailmaa takapihan terassilla, kenties yhden viinipullon voimin. Käytännössä tämä tarkoittaa siis sitä, että kömmimme lähärikaraokebaarista fisun voimalla pilkun jälkeen taksijonoon, snägärin kautta.)

Lauantaina käyn ratsastamassa Vuokrapollen (yksityisyyttä kunnioittaen tottelee tästedes blogissa nimeä Polle.) Hän on vallan rakastettava vanhempi herrasmies, jota voisi kuvailla myös termillä "huumorintajuinen hevonen". Ratsastaessa herkkä ja energinen, hoidettaessa kuitenkin äärimmäisen kiltti ja hyvätapainen. Omistajan epäsäännöllisten työaikojen vuoksi tarkoitus olisi käydä ratsastamassa ainakin kahdesti viikossa. Mikä parasta, mulla on mahdollisuus käydä Pollen kanssa tunneilla (edullisesti!), ja maastoilusta enemmän tykkäävä omistaja on mielissään kun joku ratsastaa Pollea hieman "tavoitteellisemmin." (Muahahhaha.)

Keskiviikkona oltiinkin ensimmäistä kertaa valvovan silmän alla, ja tässä hieman muistilistaaensi kertaa varten:
- muista aktiivinen mutta herkkä tuntuma, kanna kädet
- ulko-ohjan tuki x 100!
- ratsasta tasaisesti painetta takaosaan

Puhuimme hevoshulluudesta, vuokrahevosesta ja mahdollisesta hevosenomistajuudesta. Ystäväni totesi, että henkisesti olen jo toinen jalka lantakasassa. Se on niiiiin totta.

1. kesäkuuta 2012

Let´s fall!


Aluksi en päässyt paria metriä korkeammalle, en uskaltanut. Olin varma, etten tule uskaltamaankaan ja valmis heittämään valjaat syrjään. Kunnes harjoiteltiin putoamista. Päästin irti, putosin, ja selvisin. Uudestaan. Vielä kerran. Riemu putoamisen pelon voittamisesta oli niin suuri, että ihan huomaamatta olinkin jo seinän puolessa välissä. Nyt kiipeilykertoja on takana jo useita, ja viimeksi valloitin yhden seinistä kokonaan, ylös asti!

Todettiin ystäväni kanssa, että putoamisen pelkääminen on turhaa ajanhukkaa. Pätee niin kiipeilyyn, ratsastamiseen ja kuin elämään ylipäänsä. 

23. toukokuuta 2012

Ennen keittiössä: jauheliha-punajuuripötkylät + sananen ruuasta

Tämä sapuska syntyi puolivahingossa. Kaikki alkoi siitä, kun teki ihan hulluna mieli punajuurta. Keitin pari jääkaapin uumenista löytynyttä sellaista, ja raastoin mukaan tekeillä olleeseen lihapullataikinaan (jauhelihaa, sipulia, valkosipulia, mausteita, kananmuna.) Lisäsin taikinaan puoli punttia silputtua basilikaa, ja muotoilin "lihapullat" luovasti pökälemalliin. Lisukkeena salaattia, lantturanskikset ja itsetehty paprika-majoneesikastike. Toimii! Pötkylöistä tuli ihan taivaallisen hyvä variaatio peruslihapullista.

...ja joku vielä väittää ettei "ruokatietoinen" voi syödä hyvin. Eat this!

Kahden viikon (s)karppaamisen yhteenveto:
- paino tippui 1,3 kg
- olo oli jotenkin tosi hyvä ja energinen
- vatsa voi hyvin ja toimivasti, ei turvotusta
- ajatukset pyörivät ruuan ympärillä normaalia enemmän, nälkä vaivasi ajoittain, mielikuvitus oli hetkittäin tiukilla kun nälkä iski ja piti saada nopeasti jotain

Viime viikonloppuna vedin tiukistelun jälkeen hiilariähkyt niin kiinalainen, nepalilaisen kuin kuoharin/siiderinkin muodossa. Teki ihan hyvää (I <3 Nepalese!), mutta kostautui ilmapalloefektinä tuolla keskivartalon seuduilla. 

Päätin pysytellä jatkossakin varsin vhh-tietoisella linjalla, koska se selvästi sopii mulle. Yritän etsiä samalla sellaisen ruokailumallin, joka tukee treenaamista ja tavoitteeksi asetettua rasvanpolttoa. Pitääkin kaivella Hormonidieetti ja OO-koulutuksen aikaiset muistiinpanot esille.

Tosin pari poikkeustakin on. 100% ruisleivästä en luovu. Mä kaipaan leipää aamukahvin kanssa, muuten on jotenkin ihan huijattu olo. "Puhdas" ruisleipä tuntuu sopivan mulle ihan hyvin. Täysjyväpastaa aion syödä toisinaan, varsinkin treenipäivinä. Kesäkurpitsa"pastat" yms. ei vaan yksinkertaisesti maistu yhtään miltään.

80/20-ajattelu on edelleen syömisten perustana. Sen puitteissa pizza tai vierailu nepalilaisessa silloin tällöin on ihan ok. Samoin kuin kesän mukanaan tuomat uudet perunat, irtojäätelö ja aurinkoterassit. Elämä on liian lyhyt huonosti syömiseen, ja maailmassa liian paljon herkullista ruokaa suhteessa siihen, kuinka paljon sitä ennättää ihminen syömään. En halua jättää yhtäkään tilaisuutta väliin syömällä väkisin jotain mautonta "korviketta", vaan haluan syödä hyvää, laadukasta ja ajatuksella tehtyä ruokaa, ajan kanssa, hyvässä seurassa ja nautiskellen!

22. toukokuuta 2012

Sananen treenistä

Kävin toukokuun alussa salilla pitkästä aikaa Omron-kehonkoostumusmittauksessa. (Varaan ajan jotenkin kokonaisvaltaisempaan BioSignature-pihtimittaukseen kesäkuussa synttärilahjaksi itselleni, that´s a promise). Tulokset eivät paljoa mairitelleet, ja vaikka olenkin normaalipainoinen, rasvaprosentti huitelee edelleen aika hurjissa lukemissa. Asialle on nyt tehtävä jotain, päätin, ja varattiin ohjaajan kanssa aika uuden, rasvanpolttoon keskittyvän, saliohjelman läpikäymiseen.

Entisessä saliohjelmassa ei ollut muuta vikaa kuin että sitä ei varsinaisesti ollut, vaan tein salilla aina liian pienillä painoilla ja väärällä tekniikalla vähän mitä sattui huvittamaan. Ja kuten kaikki tiedämme, huvitus ei ole välttämättä paras lähtökohta kun puhutaan salitreenistä. Tai mistä tahansa treenistä. Itse ainakin tunnistan olevani niin sisäsyntyisesti laiska ja hikoilua-pakoileva, että jos tekisin mitä huvittaisi, niin... no en välttämättä olisi lähelläkään kuntosalia.

Selvennyksen vuoksi tehdään kuitenkin eroa huvittamisen ja motivoitumisen välille. Voin olla motivoitunut tekemään jotain vaikka ei huvittaisikaan. Itseasiassa mun pitää olla sisäisesti motivoitunut jotta ylipäänsä tekisin jotain, pätee sekä salilla että salin ulkopuolella. Se, että huvittaa, ei välttämättä riitä. Se, että ei huvita, ei kuitenkaan estä tekemistä silloin, kun motivaatio on tarpeeksi korkealla.

Jotta motivoidun, tarvitsen konkreettisia tavoitteita. Hyvinvointi tai vaikkapa kiinteytyminen on käsitteenä liian lavea tavoitteeksi. Rasvaprosentin tiputtaminen ennen seuraavaa, kuukauden päähän sovittua mittausta, alkaa kuulostaa jo saavuttamisen arvoiselta tavoitteelta. Samoin ne vaatekaapissa odottavat päheät farkut, joiden vetoketju kinnaa vyötäröltä vielä parin sentin verran.

Olen nyt käynyt tekemässä uuden ohjelman muutaman kerran läpi. Se, että saan itseni salille kaksi kertaa viikossa, on ookoo. Se riittää, kunhan vaan keskityn siihen mitä teen, pyrin puhtaaseen tekniikkaan ja suurempaan painomäärään vähemmillä toistoilla. Mahdollisen vuokrahevosen kautta viikottaiset ratsastuskerrat triplaantuvat, ja kesäinen luonto houkuttelee kirmailemaan koirien kanssa metsiin entistä useammin. Lisäksi käytiin jokin aika sitten ystävän kanssa seinäkiipeilyn peruskurssi, ja nyt treenataan kerran viikossa vapaavuoroilla. Käsi- keskivartalo- reisi- ja pakaralihakset huutaa hallelujaa, syke nousee kivasti (adrenaliinitasoista puhumattakaan) ja mikä tärkeintä -se on ihan pirun kivaa ja koukuttavaa puuhaa! Sellaista, mitä liikunnan ja harrastamisen pitää ollakin.